Lattian nosto Vaasalaisessa omakotitalossa

Vaasassa oleva omakotitalo oli kärsinyt noin 30 vuotta sitten vesivahingosta. Rakentamisen alkuvaiheessa vesijohtoa kytkettäessä sattui pieni virhe, ja vesi pääsi alapohjaan, huuhtoen sieltä maa-ainesta pois. Tästä syystä talo alkoi kärsiä painumista perustuslinjojen ja lattioiden osalta.

Omakotitalo jatkui painumista, mikä alkoi aiheuttamaan ongelmia sisätiloihin: jalkalistojen alle tuli rakoa, halkeamia sokkeleihin, halkeamia laattoihin ja lattianrajassa tuntui ilmavirtaus.

Tutkittuamme perusteellisesti tilanteen, teimme nostosuunnitelman painuneelle lattialle, sekä talon perustuslinjan ongelma-alueelle. Alla oli maanvarainen betonilaatta. Painunutta lattiaa nostettiin +5cm ja samalla vahvistettiin lattian alapuolinen maaperä. Talon perustuslinjojen alapuolisen maaperän vahvistimme myös, jotta painuman aiheuttamat ongelmat saadaan koko vahinkoalueella kuriin.

Erittäin hyvä kokemus, vilpittömästi suosittelen, jos on rakennuksen vajoamiseen liittyviä ongelmia. Edistyksellinen tekniikka, jolla tilanne korjataan nopeasti ja siististi, hinta-laatusuhde varmasti kohdallaan, mukavaa ja asiantuntevaa porukkaa. Talo saatiin kuntoon ja hommasta jäi oikein hyvä mieli!

Painuneen lattian nosto Vaasa
Painuneen omakotitalon nosto Vaasa

Kuulostiko tutulta?

Jätä yhteydenottopyyntö tai pyydä tarjous.
Kaikki yhteydenotot ovat tervetulleita ja luetaan.